torstai 26. huhtikuuta 2012

Amazing Austria, part one

Guten Tag!


Junassa kohti Itàvaltaa

Wienissä vietimme ainoastaan yhden päivän, mutta ihanan, aurinkoisen ja lämpimän sellaisen! Tapasimme jälleen kavereitamme, tällä kertaa Yvonnen ja Romanin, jotka opiskelivat noin vuosi sitten Rovaniemellä Jenni heidän tuutorinaan. Wienistä rautatieasemalta saa ILMAISIA KARTTOJA KAUPUNGISTA, wow! ;) Sellainen siis kannattaa hakea. Jätimme jàlleen rinkkamme säilytykseen rautatieasemalle, lokero oli taas suht edullinen, noin 4€. Myös Wien on suuri kaupunki, nàhtàvyydet on kaukana toisistaan sekä rautatieasemasta, joten ostimme päiväliput julkiseen liikenteeseen, 5.70€/hlö, ja suuntasimme kohti nàhtàvyyksià.





Illalla kävimme Frei Raum ravintola/baarissa syömässä. Paikka on Itävaltalainen ketjuravintola, todella viihtyistä sellainen tarjoten hyvää, maukasta ruokaa. Annokset oli suuret, mutta ei halvimmasta päästä.. ei kuitenkaan kalleimmastakaan :) Oma ruokani maksoi 13€ + kahvi + vesi, eli vajaa 20 euroa. Ei paha.


Otimme yöjunan Villachiin, pakkalippuja ei tarvinut varata ainakaan matkustaessa Wienin Meidling asemalta. Juna kulki Salzburgin kautta, jossa jouduimme odottamaan seuraavaa junaa 2.5h. Harmiksemme Salzburgin rautatieasema oli edelleen (oli myös viime vuonna) remontissa ja jouduimme odottelemaan junaa kylmässä yössà. Villachiin emme päässeet junalla suoraan, vaan välillä jouduimme vaihtamaan kulkuneuvoa bussiin (hyvästit yöunille siis..), tämä siksi että rautatiet oli poikki korjaustòiden vuoksi. Kuitenkin, yhdeksän tunnin matkustuksen ja odottelun jälkeen saavuimme rakkaaseen Villachiin <3

Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti