tiistai 3. huhtikuuta 2012

Valmistautumista seikkailuun

HEIPPA,

Näin ammattikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen on oikea aika lähteä kiertämään itäistä ja eteläistä Eurooppaa, tavata vanhoja ystäviä ja tutustua uusiin, nähdä ja kokea uutta, eksyä ja löytää! Matkaan lähden Itävallastakin tutun ystäväni Jennin kanssa . Idea Interrail matkaan syntyi itseasiassa illasta, jossa muistelimme viime vuoden Itävallan vaihto-oppilaslukukautta, tuli sellainen tunne että vielä (jos koskaan) ei ole aika pysähtyä ja juurtua paikoilleen, haluan nähdä maailmaa niin paljon kuin mahdollista! :)

Jenni & Mie

Ajankohta InterRailille sovittiin melko nopeaa, suunnittelu alkoi siis tammikuun lopulla ja ajankohdaksi valikoitui huhti-toukokuu, juuri sopivasti ennen kesälomasijaisuuksia. Huhti-toukokuussa positiivista on lisäksi turistien vähäisyys ja sopiva lämpötila. Aikaa haaveilla, unelmoida ja suunnitella unelmat tosiksi jäi siis noin kolme kuukautta. Mietimme molemmat ensin itseksemme, minne haluaisimme matkustaa. And luckily, our plans matched! Matkakohteisiin vaikutti mielenkiinnon lisäksi se, kuinka kauan oltaisiin reissussa, miten säästettäisiin rahaa sekä miten ja missä olisi edullisinta matkustaa.

Kohteiksi valikoituivat Puola, Tsekki, Itävalta, Kroatia, Kreikka ja Italia. Suunnitelmien, etsivätyön, pähkäilyn ja tiukkojen laskutoimitusten jälkeen päätimme jättää Kreikassa vierailun toiseen kertaan. Kroatiasta Kreikkaan mentäessä olisi junassa pitänyt istua noin 30h, siihen olisi tuhlautunut kaksi päivää turhaan.. lisäksi lautta Kreikasta Italiaan olisi kestänyt 15h, so..

InterRail -kartta osoittautui hyödylliseksi

Päätimme ostaa InterRail 22 day Global Passit, joilla voi matkustaa Euroopassa (kappas!) 22 päivää yhtäjaksoisesti. Tämä passi maksoi nuorisoalennuksella (alle 26 v.) 329€. Ensimmäiseksi etsimme ja varasimme paluulennot takaisin Suomeen, löysimme halvat lennot Milano - Tampere Ryanair lentoyhtiöllä. Hinnaksi matkatavaroineen tuli 60€/hlö (aikaisemmin varattuna olisi ollu 45€, aika on rahaa!). Milano näin ollen olisi meidän viimeinen matkakohteemme. Pääsyä Rovaniemeltä Puolaan täytyikin miettiä pidempään: matkustaisimmeko junalla Ruotsin kautta? Vaiko bussilla läpi Baltian? Vai lentäisimmekö Oulusta tai Tampereelta Latviaan tai Puolaan? Vai otettaisiko lautta Helsingistä Puolaan? Halvimmaksi ja yksinkertaisimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui lautta. Ensin opiskelija-alennuksin junalla Helsinkiin (Roi-Hki yöjuna istumapaikalla noin 42€), josta Finnlinesin lautalla Gdyniaan, Puolaan. Lauttamatkasta saimme InterRail -passeilla -30% alennusta, lauttamatkan hinnaksi lepotuolipaikkojen (0€) ja polttoainekustannusten (14€) jälkeen tuli 50.40€/hlö. Btw, lauttamatka kestää 21 tuntia..

Lauttalippu, junalippu ja Global Pass 22 days

Nyt on siis tärkeimmät matkaliput ostettu, vielä on kuitenkin ostettava Kroatian Dubrovnik - Italian Bari välinen lauttamatka sekä kotimatka junalla Tampereelta Rovaniemelle. Näiden hinnaksi laskelmien mukaan tulee noin 90€/hlö. Mutta ei mietitä niitä vielä.

Majoitus matkan aikana tapahtuu hostelleissa, yöjunissa, ystävien ja kavereiden, sekä uusien CouchSurfing tuttujen luona. (Ai mikä CouchSurfing? "Sohvasurffaus eli couchsurfing tarkoittaa majoittumista vieraiden ihmisten kodeissa. Se on enemmän kuin vain yöpymistä ventovieraiden sohvilla, sillä siinä myös tutustutaan vieraisiin kulttuureihin paikallisten ihmisten arjen kautta. Lisäksi sohvasurffaus tukee ekologista ja halpaa matkailua.") Hostelleja emme ole varanneet etukäteen ainakaan tässä vaiheessa.

Ilman eri päätöstä, aikataulutimme matkamme hyvin: katsoimme juna- ja lauttayhteyksiä valmiiksi jottemme missaisi mitään, näkisimme mahdollisimman paljon.. ei hätää, kyllä sieltä hyvin aikaa löytyy myös biitsillä makoilulle, drinksuille ja rentoutumiselle! :)

Matkalla olemme siis 9.4. - 5.5.2012 välisen ajan ja matkan alkuun on enää viikko! Ja näin kun ilmeisesti blogin kirjoittamisen taas aloitin, täytynee minun pakata rinkkaani myös miniläppärini, tuo uskollinen pölynkerääjä kaapin perältä parempaan hyötykäyttöön! Huomenna voisin kirjata lisää suunnittelu- ja pakkausprosessista sekä matkareitistä, talk to you later!

Minna

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Vaikka blogi onkin jo vähän vanha, on siitä ollut tosi paljon apua oman reilin suunnittelussa! :) Olemme saaneet paljon hyödyllisiä vinkkejä ja ideoita. Halusaisin kysyä, että miten hoiditte lauttamatkan Dubrovnikista Bariin? Pitikö varata etukäteen? Lauttayhtiön sivuilla näkyy kyllä kyseinen linja, mutta aikatauluja ei saa mistään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla että on ollut apua :)
      Ei varattu lauttamatkoja etukäteen, vaan ostettiin ne silloin kun saavuttiin Dubrovnikiin. Me löydettiin aikataulut ennen matkaa jostakin... mutta perille päästyä lautta ei kulkenutkaan sinä päivänä kuin luultiin..

      Tässä postauksessa olen kirjoittanut aiheesta enemmän :) http://minna-reilaa.blogspot.fi/2012/05/croatia.html

      Poista